Kerttu Tapiola järjesti kahdentoista vuoden ajan (1987-1998) Kertun Kirjapäiviä oman antikvariaattiliikkeensä edustalla. Tämän jatkumoksi muodostui Sysmän Kirjakyläpäivät ja vuodesta 1999 lähtien Sysmän Kirjakyläyhdistys järjesti kesäiset kolmipäiväiset Kirjakyläpäivät Sysmän torilla. Nykyään Kirjakyläpäivät kestävät kaksi päivää (pe-la), ja Sysmän Hyvien Ihmisten tori on säilynyt tapahtumapaikkana.
Kirjakyläpäivien teemoja ovat olleet Metsien kirjat (2013), Lapset ja lasten kirjat (2014) ja vuonna 2015 juhlittiin ja esiteltiin Kirjakyläpäivien 30-vuotista historiaa. Vuonna 2016 keskityttiin Sysmä-aiheisiin kirjoihin ja seuraava vuonna Suomen juhliessa 100-vuotissyntymäpäiväänsä teema oli ytimekkäästi Suomi 100. Sen jälkeen vuonna 2018 oli aika paneutua Dekkari-kirjallisuuteen. Vuonna 2019 teemana oli Nykykirjailijat. Koronapandemian vuoksi kirjakyläpäiviä ei voitu järjestää vuosina 2020-2021. Vuonna 2022 vuorossa oli Lukemisen ilo ja 2023 Kirjasta elokuvaksi. Hyvän mielen kirjallisuus oli teemamme vuonna 2024. Viime vuonna, 2025 teemana oli Harrasta Kirjaa.
Vuoden 2026 teemana on VAHVAT NAISET.
To register for this event please visit the following URL:
→
Sysmän Kirjakyläpäivät 2026

To register for this event please visit the following URL: →
Päivä ja kellonaika
04.07.2026 @ 16:00
Sijainti
Tapahtuman ominaisuudet
Jaa
Järjestäjä
Sysmän Kirjakyläyhdistys ry järjestää kirjallisuustapahtumia ja kulttuuriretkiä. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä paikallisesti ja lähialueilla kulttuurihyvinvointia ja edistää lukuharrastusta.