Ruutukasvot-uutuuskirjan julkistustilaisuudessa keskustelevat viestinnän professori Pekka Isotalus sekä Suomen tunnetuimpiin somevaikuttajiin lukeutuva Miisa Grekov eli mmiisas. Tervetuloa! — Vietämme suuren osan elämästämme erilaisten ruutujen äärellä. Aiemmin ruutukasvot olivat ihailtuja julkisuuden henkilöitä ja tavallinen kansalainen saattoi vain haaveilla televisioon pääsystä. Sittemmin ruudut ovat lisääntyneet, ja uudenlaiset esiintyjät, esimerkiksi sosiaalisen median vaikuttajat, herättävät runsaasti keskustelua, ihailua, ihmetystä ja vastarintaakin.
Pekka Isotaluksen Ruutukasvot sukeltaa ilmiön ytimeen ja pohtii, mikä esiintymisessä lumoaa ja mikä saa katsojan palaamaan suosikkiesiintyjän sisällön pariin yhä uudelleen. Millaista ruutuesiintyminen on, miten se on muuttunut ajan saatossa, ja miten televisio on toiminut mallina uudemmille ruudussa esiintymisen muodoille? Mihin perustuu uutistenlukijan luotettavuus, ja miten kaupallisuus vaikuttaa somevaikuttajan esiintymiseen?
Ruutu katsojan ja esiintyjän välillä vaikuttaa viestintään ja tekee siitä omanlaistaan. Kameran kautta suosikkiesiintyjä tuntuu tulevan lähelle fyysisestä etäisyydestä huolimatta. Tuttavallisesti ja aidosti esiintyvän juontajan tai tubettajan seuraan tekee mieli palata viikosta ja videosta toiseen.
Ruutukasvot-julkistustilaisuus ti 18.3. klo 18.00 Kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Kaisaniemenkatu 5, Helsinki
Välttämättömät evästeet mahdollistavat asetustesi, esimerkiksi evästekäytännön tallentamisen ja kirjautuminen toimimisen. Niitä ei voi ottaa pois päältä.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Kirjanjulkistus: Ruutukasvot
Kirjanjulkistus: Ruutukasvot
Ruutukasvot-uutuuskirjan julkistustilaisuudessa keskustelevat viestinnän professori Pekka Isotalus sekä Suomen tunnetuimpiin somevaikuttajiin lukeutuva Miisa Grekov eli mmiisas. Tervetuloa!
—
Vietämme suuren osan elämästämme erilaisten ruutujen äärellä. Aiemmin ruutukasvot olivat ihailtuja julkisuuden henkilöitä ja tavallinen kansalainen saattoi vain haaveilla televisioon pääsystä. Sittemmin ruudut ovat lisääntyneet, ja uudenlaiset esiintyjät, esimerkiksi sosiaalisen median vaikuttajat, herättävät runsaasti keskustelua, ihailua, ihmetystä ja vastarintaakin.
Pekka Isotaluksen Ruutukasvot sukeltaa ilmiön ytimeen ja pohtii, mikä esiintymisessä lumoaa ja mikä saa katsojan palaamaan suosikkiesiintyjän sisällön pariin yhä uudelleen. Millaista ruutuesiintyminen on, miten se on muuttunut ajan saatossa, ja miten televisio on toiminut mallina uudemmille ruudussa esiintymisen muodoille? Mihin perustuu uutistenlukijan luotettavuus, ja miten kaupallisuus vaikuttaa somevaikuttajan esiintymiseen?
Ruutu katsojan ja esiintyjän välillä vaikuttaa viestintään ja tekee siitä omanlaistaan. Kameran kautta suosikkiesiintyjä tuntuu tulevan lähelle fyysisestä etäisyydestä huolimatta. Tuttavallisesti ja aidosti esiintyvän juontajan tai tubettajan seuraan tekee mieli palata viikosta ja videosta toiseen.
Ruutukasvot-julkistustilaisuus ti 18.3. klo 18.00
Kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Kaisaniemenkatu 5, Helsinki
Lue lisää kirjasta: https://www.gaudeamus.fi/teos/ruutukasvot/
Seuraa tilaisuutta striiminä: https://www.youtube.com/c/Sivullinen_Stage
Additional Details
Hyväksyn käyttöehdot - Yes
Päivä ja kellonaika
18.03.2025 klo 19:00
Sijainti
Tapahtuman ominaisuudet
Jaa
Järjestäjä
Valtavan valikoiman kirjakauppa Kaisaniemessä.
Kaisa-talo,
Kaisaniemenkatu 5,
Helsinki
Avoinna:
ma–pe klo 10–19
la klo 10–18
su klo 12–17