Emerituspiispa Kaarlo Kalliala haastattelee kirjailija ja rovasti Tapani Tukiaista uutuuskirjasta Messikallesta merimiespapiksi (Valmiixi 2024). Ensin liikutaan Suomen Joutsenen ensimmäisellä valtameripurjehduksella ja panssarilaiva Ilmarisen kannella. Sitten lukiolaispoika pääsee tankkilaivan ruoriin ja myöhemmin työskentelee 1980-luvun lopulla merimiespappina Italian Savonassa. Pitää messuja suomalaisille Sisiliaa myöten ja järjestää piispanvierailun Vatikaaniin. Kaarlo Kalliala toimi samaan aikaan Rotterdamissa merimiespappina.
Merimiespappikirja on Tukiaisen 14. kirja
Tilaisuuden järjestävät Valmiixi-kustantamo ja 150-vuotista toimintaansa juhliva Suomen Merimieskirkko.
Messikallesta merimiespapiksi -kirjan julkistamistilaisuus
Messikallesta merimiespapiksi -kirjan julkistamistilaisuus
“Kaks merimiespappia kerran”.
Emerituspiispa Kaarlo Kalliala haastattelee kirjailija ja rovasti Tapani Tukiaista uutuuskirjasta Messikallesta merimiespapiksi (Valmiixi 2024).
Ensin liikutaan Suomen Joutsenen ensimmäisellä valtameripurjehduksella ja panssarilaiva Ilmarisen kannella. Sitten lukiolaispoika pääsee tankkilaivan ruoriin ja myöhemmin työskentelee 1980-luvun lopulla merimiespappina Italian Savonassa. Pitää messuja suomalaisille Sisiliaa myöten ja järjestää piispanvierailun Vatikaaniin. Kaarlo Kalliala toimi samaan aikaan Rotterdamissa merimiespappina.
Merimiespappikirja on Tukiaisen 14. kirja
Tilaisuuden järjestävät Valmiixi-kustantamo ja 150-vuotista toimintaansa juhliva Suomen Merimieskirkko.
Tilaisuus on maksuton ja sen voi katsoa suorana myös Rosebudin Youtube -kanavalta: https://www.youtube.com/@Sivullisenlava
Additional Details
Hyväksyn käyttöehdot - Yes
To register for this event please visit the following URL: →
Päivä ja kellonaika
20.05.2025 klo 18:00
Sijainti
Tapahtuman ominaisuudet
Jaa
Järjestäjä
Valtavan valikoiman kirjakauppa Kaisaniemessä.
Kaisa-talo,
Kaisaniemenkatu 5,
Helsinki
Avoinna:
ma–pe klo 10–19
la klo 10–18
su klo 12–17