Pellolla heilimöi mereni – Tarja Tuuran runokirjan julkistus
22 Tätä tapahtumaa on katsottu 22 kertaa
Kustannusosuuskunta Länsirannikko on julkaissut Tarjan Tuuran (o.s. Erkkilä) esikoisrunokokoelman Pellolla heilimöi mereni.
Tarja asuu Tuusulassa. Jos häneltä itseltään kysyttäisiin, hän kertoisi syntyneensä Kanadassa ja kasvaneensa Lohtajalla, vesien lakeuksilla.
Pienestä pitäen Tarja on kulkenut luonnossa. Hän havainnoi terävän lempeästi lintuja, kevään ja syksyn ääniä, kasvien elinkaaria. Sadepisarasta löytyy maailma, ja suolaiset verkot muistavat kalastajan kädet. Runoissa tarkastellaan viiltävästi ihmisluontoa: yksinäisyyttä, yritystä rakastaa.
Tarja on opiskellut NVL:n kirjoittajakurssilla, Oriveden opistossa sekä Valkeakoski-opistossa. Hän on saanut kunniamaininnan Lestijoki-lehden kirjoituskilpailussa. Tarja on esiintynyt lukuisissa runotapahtumissa mm. Tampereella ja Keravalla. Ikimuistoinen hetki oli, kun hän sai Lohtajan hautausmaalla lukea mummolleen osoittamansa muistorunon.
Tänä kesänä Tarja ollut mukana myös Pentinkulman päivät -kirjallisuustapahtumassa Urjalassa yhdessä kuvataiteilija Sini Ampujan kanssa. Heidän yhteisnäyttelynsä Kuvan ja runon polku oli esillä Urjalan Pölkinvuorella elokuun loppuun asti. Seuraavaksi näyttely nähdään Vesilahden kirjastossa.
“Koen, että runojeni realismissa elää ajan kerrostumia, joita hetki viiltää läpi. Meri, metsä ja ihmisluonto ovat kietoutuneet toisiinsa, ja teksteissäni ne hengittävät samoin keuhkoin.”
Tervetuloa! Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
To register for this event please visit the following URL:
→

To register for this event please visit the following URL: →
Päivä ja kellonaika
13.09.2026 @ 18:00
Sijainti
Tapahtuman ominaisuudet
Jaa