Refle-klubi ke 14.5. klo 18:00-19:30 Cinema Orionissa
Miten käsikirjoittajat käsittelevät yhteiskunnallisia aiheita?
Käsikirjoittajien kilta järjestää keskiviikkona 14. toukokuuta 2025 klo 18.00–19.30 Cinema Orionissa keskustelupaneelin, jossa paneudutaan tarkemmin siihen millaisia keinoja käsikirjoittajat hyödyntävät käsitellessään yhteiskunnallisia aiheita teoksissaan.
Paneelissa mukana ovat: Muun muassa Sanna Marin – miljoonat seuraa -audiodraamasarjan kirjoittanut ja ohjannut Miira Karhula. Karhula on toinen kirjoittajista myös 27.5. ensi-iltansa saavassa Jussi Halla-Ahosta kertovassa audiodraamasarjassa.
Teinipoikien näkökulmaa ja elämää käsittelevää Luuserit-nuortensarjaa kirjoittanut Pietari Vihula. Vihula on pohtinut yhteiskunnallisia aiheita myös komedian kautta niin televisiossa kuin stand up -lavoillakin.
Tänä vuonna parhaana dokumenttielokuvana Jussi-palkitun Havumetsän lapset käsikirjoittanut ja ohjannut Virpi Suutari. Suutari on tehnyt useita kansainvälisesti palkittuja yhteiskunnallisia aiheita käsitteleviä dokumenttielokuvia.
Paneelia moderoi Käsikirjoittajien killan hallituksen jäsen käsikirjoittaja-ohjaaja Alisa Nirman.
Tapahtuma on osa ELKE ry:n järjestämää Refle-klubia, ja sen sisällöstä vastaa Käsikirjoittajien kilta yhteistyössä Suomen näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien ry:n kanssa.
Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.
Additional Details
Hyväksyn käyttöehdot - Yes
To register for this event please visit the following URL:
→
Refle-klubi / Miten käsikirjoittajat käsittelevät yhteiskunnallisia aiheita?
Refle-klubi / Miten käsikirjoittajat käsittelevät yhteiskunnallisia aiheita?
Refle-klubi ke 14.5. klo 18:00-19:30 Cinema Orionissa
Miten käsikirjoittajat käsittelevät yhteiskunnallisia aiheita?
Käsikirjoittajien kilta järjestää keskiviikkona 14. toukokuuta 2025 klo 18.00–19.30 Cinema Orionissa keskustelupaneelin, jossa paneudutaan tarkemmin siihen millaisia keinoja käsikirjoittajat hyödyntävät käsitellessään yhteiskunnallisia aiheita teoksissaan.
Paneelissa mukana ovat:
Muun muassa Sanna Marin – miljoonat seuraa -audiodraamasarjan kirjoittanut ja ohjannut Miira Karhula.
Karhula on toinen kirjoittajista myös 27.5. ensi-iltansa saavassa Jussi Halla-Ahosta kertovassa audiodraamasarjassa.
Teinipoikien näkökulmaa ja elämää käsittelevää Luuserit-nuortensarjaa kirjoittanut Pietari Vihula. Vihula on pohtinut yhteiskunnallisia aiheita myös komedian kautta niin televisiossa kuin stand up -lavoillakin.
Tänä vuonna parhaana dokumenttielokuvana Jussi-palkitun Havumetsän lapset käsikirjoittanut ja ohjannut Virpi Suutari. Suutari on tehnyt useita kansainvälisesti palkittuja yhteiskunnallisia aiheita käsitteleviä dokumenttielokuvia.
Paneelia moderoi Käsikirjoittajien killan hallituksen jäsen käsikirjoittaja-ohjaaja Alisa Nirman.
Tapahtuma on osa ELKE ry:n järjestämää Refle-klubia, ja sen sisällöstä vastaa Käsikirjoittajien kilta yhteistyössä Suomen näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien ry:n kanssa.
Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.
Additional Details
Hyväksyn käyttöehdot - Yes
To register for this event please visit the following URL: →
Päivä ja kellonaika
14.05.2025 klo 19:30
Sijainti
Tapahtuman ominaisuudet
Jaa
Järjestäjä
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry (Sunklo) on kirjailijoiden itsensä perustama yhdistys, joka on toiminut vuodesta 1921. Yhdistyksessämme on yli 700 jäsentä, jotka kirjoittavat näytelmiä sekä elokuva-, tv- ja kuunnelmakäsikirjoituksia.
Järjestämme kirjallisuustapahtumia, joiden valokeilassa ovat näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat. Edistämme lukutaidon monipuolista ylläpitoa tapahtumilla, jotka käsittelevät näytelmän ja käsikirjoituksen kirjallisuudenlajin ajankohtaisia tekijöitä ja ilmiöitä.