Roihuvuoren kirjamessuilla keskustellaan tänä vuonna mm. vaikuttavasta tietokirjallisuudesta, kristillisestä sionismista, selkoromaaneista, proosateoksen kielestä, kertojista, tieteestä fiktiossa ja elämästä kahdessa kulttuurissa.
Roihuvuoren kirjastolla ovat keskustelemassa Markus Leikola, Terhi Törmälehto, Anna-Kaari Hakkarainen, Timo R. Stewart, Ujuni Ahmed, Sanna Nyqvist, Tomi Kontio, Veikka Lahtinen, Iina Kohonen, Sinikka Vuola, Tiina Taipale, Hanna Männikkölahti, Aino Virkkunen, Friederike Lüpke, Paula Sankelo, Hanna Vehkamäki ja Arja Haapakorpi.
Kirjaston vieressä Porolahden koululla on paljon ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille kirjallisuuden ystäville. Päivän aikana voi osallistua mm. hahmotyöpajaan ja satuaamiaiselle, sekä päästä lukemaan lukukoirien leppoisaan seuraan, rauhoittua lukupiknikille ja kuulemaan Tuija Rantalaisen ja Vahtikoira Veikon lastenmusiikkikonserttia. Paikalla myös kirjastoauto ja kirjojen vaihtopiste.
Kulttuurilabrassa (Untuvaisentie 2) on esillä poistokirjainstallaatio, joka rakentuu päivän aikana. Tarjolla myös kirjansidontatyöpaja. Kulttuurilabran työpajat on tarkoitettu nuorille, installaatiota saa tulla ihailemaan iästä riippumatta.
Kirjamessupäivän päättää Kahvila Roihuvuoren Riossa (Roihuvuorentie 9) järjestettävä runosalonki “Annan lintujen tehdä pesän hiuksiini”. Rion runosalongin vieraat ovat Riikka Szalai, Jarkko Niemi, Kaisa Kaakinen, Rauhatäti, juissivainiola ja Aram Jalal.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy! Kirjastolla esiintyvien kirjailijoiden pienimuotoista kirjamyyntiä ja koululla oppilaiden järjestämä kahvila. Kaikki tapahtumapaikat ovat muutaman sadan metrin päässä toisistaan.
Roihuvuoren kirjamessut

Tarkemman ohjelman löydät verkosta:
https://www.facebook.com/events/670788608606831/?active_tab=discussion
Additional Details
Hyväksyn käyttöehdot - Yes
Päivä ja kellonaika
29.03.2025 klo 20:00
Sijainti
Tapahtuman ominaisuudet
Jaa