■ »Oli hienoa, kun niin moni uskalsi ylittää kynnyksen tulla lavalle!» »Tämähän on hevimpää settiä ku joku hevibaarin touhu, kovempia tekstejä ku jossain Vastavirralla…» »Ihmiset panee itsensä likoon ja uskaltaa olla auki, oma itsensä.»
Nimensä mukaisesti runokaraoke sisältää open mic -jaksoja, joiden aikana kuka vain voi tulla lausumaan omia runojaan tai mielirunojaan. Runokaraoke on osa elävää tamperelaista kulttuuriperintöä. Sen perustivat vuonna 2005 Seppo Kulmala (1949–2018) ja Paula Hakamaa.
■ Runokaraoken kirjailijavieraana on tällä kertaa Mikko Nenonen, ja muusikkovieraana esiintyy Metsä-Annikki. Juontajana toimii duo Runo&Elma (Reija Jassu-Kaario ja Sari Lilliestierna).
■ Mikko Nenonen on Tampereella asuva, haminalaislähtöinen runoilija ja kirjastovirkailija. Hän debytoi runoilijana vuonna 2021 Pyhä iho -kokoelmalla (Aviador). Hän toimii myös muusikkona mm. Raptus-yhtyeessä, jossa hän soittaa kitaraa ja laulaa.
Mikko kirjoittaa useimmiten vyöryttävää runoutta Latinalaisen Amerikan lyriikan hengessä. Hän kertoo niin pääskysistä, makutupakkaa polttavista jumalista kuin höyryävistä tietyömaistakin. Illan aikana kuullaan otteita tuoreesta kokoelmasta Hengittävä eläin, jonka aistillisissa säkeissä elävät myös puut ja haltijat.
■ Metsä-Annikki (Anna Pirttiniemi) on lähtöisin Keski-Suomesta. Folk- ja iskelmävaikutteet tuntuvat hänen kitaralla säestetyissä lauluissaan, joiden tarinat kulkevat sammalten ja ikimetsän keskeltä avaruuteen. Tuulessa huojuvat puut herättävät katkeransuloisia mutta toiveikkaita ajatuksia: vapaa tahto merkitsee sisäistä taistelua; rakkaus ei aina ole kaunista; kaikelle on viimeinen päivä.
To register for this event please visit the following URL:
→
Runokaraoke

To register for this event please visit the following URL: →
Päivä ja kellonaika
26.02.2026 @ 22:00
Sijainti
Tapahtuman ominaisuudet
Jaa
Järjestäjä
Järjestämme kaikille avoimia runotilaisuuksia Tampereella.